Jäi jotenkin huomaamatta. Olen aina pitänyt maaliskuusta. Se on jo niin varma merkki tulevasta kesästä. Ja taas minä vanhenen: se ajatus ei ärsytä enää yhtään niin paljon kuin viime vuonna.Kolmenkympin kriisi taisi mennä ohi tuossa kaksseiskana.
Iso liuta minulle tärkeitä ihmisiä juhlii tässä samassa kuussa:iskä, mummi, Ninni, Tiina (terkkuja!), (vinkatkaa keitä unohdin). Lisäksi uudella hauskalla työkaverillani on samana päivänä synttärit kuin minulla. Se oli aika hassu yhteensattuma. Meidän pitäisi kaikkien kokoontua kasaan ja pitää maailman isoimmat bileet. Kokoonpanoon nähden luvassa olisi tosi mahtavat ja erikoiset kemut.
Sukujuhlista puheenollen, katsottiin äsken armaan kanssa hauska ruotsalainen leffa:Takaisin maalle. Tulin siihen tulokseen, että maaseudun elämä Taalainmaalla ja maaseudun elämä täällä meillä ei eroa kauheasti toisistaan. Sukujuhlissa on aina joku liian humalassa. Jotkut riitelevät. Joku mokailee ja joku kertoo liikaa itsestään.  Jonkun asioista ollaan liian kiinnostuneita ja yhdelle ollaan kateellisia, koska hän on onnistunut irrottamaan itsensä ahtaiksi käyneistä piireistä. Yksi on katkera, kun ei ole onnistunut. Ja tämä piiristä irrottautunut kaipaa jollakin haikealla tavalla takaisin niihin tuttuihin kuvioihin.
Ai että teki hyvää katsoa oikeasti sellainen leffa joka sykähdytti. Varmasti sitä osaa samaistua tuommoiseen leffaan ihan tavalla kuin johonkin tylsään jenkkileffaan, kun kokee että tapahtumat voisivat olla vaikka omasta elämästä ja melkein ovatkin :)